Hei pienet.
Mitä kuuluu?
Kertokaa miulle positiivisia asioita, pyydän..
Miun elämä heittelehtii. Miä eka pääsin laitoksesta pois, kouluun. Lauantaina piti päästä Traconiin kahtoo nettikaveria, mutta yks teki oharit, eikä kertonut syytä. Sitten menin sinne yksinäni ja se sai raivokohtauksen.. Se huus ja kilju että miulle ois voinu käyrä huonosti. Se pelkäs että teen itelleni jotain.
Lopulta en eres päässy Traconiin asti, kun meikän kuljettaja suuttu ja jätti tien varteen. Istuin neljä tuntia jossai puskassa kunnes sain selville, että olin Tampereella.
Kävi myöhemmin ilmi, että miun tyttöystävä ois ollu myös Traconissa. Nyt vituttaa.
Sunnuntaina miä muutin. Tervasta Forssaan. Tää vaikuttaa ihan mukavalta. Pelottaa vain vähän ihmiset.
Toivotaan että täällä alkaa mennä asiat raiteilleen.
Hmm. Eilen sain kuulla että miun paras kaveri voi kualla. Sillä on joku bakteeri tai jotain. Sain paniikkikohtauksen ja miun teki mieli hirttäytyä. Eräs ihana kuitenkin puhu järkeä. Kaunista jätkeä. Mie rauhotuin vähän, mutten silti saanut kunnolla hengitettyä. Istuin aamu neljään ulkona miettiessä. Siinä samalla sorruin polttamaankin. Mie lupasin etten polttais enää, mut sorruin. Olen kamala.
Kävelen pimeää polkua,
enkä tiedä, minne voin joutua.
Tämä elämän matka ikuisuuteen
on pitkä ja kivinen - miten siitä helppoa teen?
On yksinäistä kulkea vaan,
liian pimeää, ei voi löytää rakkauttaan.
Onko täällä muita kaltaisiani,
jotka voisivat helpottaa tuskaista taakkaani.
Tällä polulla elämän
kuljen läpi pimeän.
Valoisa ikuisuus näkyy jo,
se kirkas, turvallinen valo,
jonne tähtään tieni -
tämä pimeys on liian suuri ja minä liian pieni.
Joku lopettaa kesken, ennen aikojaan
lähtee ikuista valoa tavoittelemaan.
Hallaa siinä itsellesi teet,
jos matkasi päätät ja liian ajoissa meet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti