Paholainen mansikkamaalla

Hei.
... yli kuukausi.
Kuukausi on pitkä aika. Eikö olekkin?


Minu varmaan pitäisi kertoa mitä kuukauden aikana on tapahtunut, eikö niin?
No. Olin melkein kuukauden puhumatta kellekkään, paitsi satunnaisesti ja harvoin Hukkaselle ja Janskalle. Koulu on vienyt aikaa, paljon. Aika helvetisti. En oo oikeen saanut nukutuksi, kun asiat painaa.

Tällä hetkellä vietän vielä pari päivää lomaa, tosin sekin menee koulutehtäviä tehren. Tärkeintä tosiaan nyt ois saara nää tehtyä kunniallisesti loppuun, että sais tän kakkosen joskus läpi. Mutta melkee vuos aikaa tsemppaa.

Janskaa en ole nähny, mikä on miun mielestä helvetillistä. Niin kamala ikävä.
Kaverei'en kanssa oon viihtynyt nyt. Varsinkin Nasun. Tatista taas oon vieraantunut hyvin paljon, en tosin tierä miksi.

Kevään kukkien värit haihtuu pois,
linnut eivät laula.
Unelmoi, sillä tämä maailma

On todellinen painajainen

Sade polttaa ihon karrelle.
Montako päivää aurinko jättää väliin?
Ehkä sinun vierelläsi on parempi unelmoida.

Sudet ulvoo kuollutta täyttä kuuta.

"Luota minuun."

Pysähdy en taakseni katsomaan,
joutuisin kai sanomaan hyvästit jollekin.

"Rakkaus on kaunis illuusio."
Miksi käytin sellaisia sanoja?
Meillä ei kai ollut tulevaisuutta.

Ihana todellisuus on painajaista,
minä nauran sille uhmaavasti.
Mene, unelmoi paremmasta!

Historia toistaa itseään.

Miksi meidän pitäisi?

"Luota minuun."

Toivo vain! Ehkä toiveesi täyttyy.
Ei se ohitsesi käy,
tämä maailma pysyy paikoillaan.

Antaa paholaisen kulkea mansikkamaalla.