keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Kun kasvan isoksi, en tahdo olla yhtään mitään




Itkeä saa
Toisaalta se olisi heikkoutta
ja kuten kaikelle heikkoidelle
sille naurettaisiin myös.


Kello lyö pian seitsemää. Ainut mitä olen tänään suustani saanut alas on kuusi eri pilleriä. 
Miksei burana voi helpottaa myös henkisesti?


Eikö totta että aina pitää olla oma itsensä?
Ellet ole idiootti.
Mitä oikein puhun? Sepä sinä juuri olet.


Pieni keijukaiseni ei tulekkaan. Ei tänään. Ei ollenkaan enää tänä vuonna. Miulla on ikävä. Ikävä sen lämpöä ja suudelmia. Ikävä jopa sitä kipua, joka varpaisiin osui, kun joutui kurottelemaan saarakseen pusuja keijukaiseltani.

Tupakka tappaa. EIkö se niin mennyt?
Mut hei, eks jokane kuole aikanaan?
Vitut kaikesta, meitsi menee röökille.
Oisko kellään tulta?

Istun tällä hetkellä Henkan kämpän parvekkeella. Sain rakkaaltani hupparin lainaksi.
Hengitys muuttuu höyryks.
Vitun kylmä.
Toistan kysymykseni: kellään tulta?

En voi koskettaa, en katsoa.
Vain rusuinen valokuva sinusta muistuttaa. Senkin reunat ovat rupiset.
Ehkä rutto tulee ja vie minut.
Vitut, minä olen tullut tänne jäädäkseni.
Kestitte tai ette. 
Vittu.
Oisko sitä tulta?


Kuuntelen toistolla Piha ilman sadettajaa.
Tulee samanlainen haikea olo kuin aina vuosia sitten.
Oisko vittu kellään sitä tulta?

Ei. Painukaa sitten vittuu.
Ei kiinnosta. Ei jaksa.

En kukene enää.
Voimani loppuivat ajat sitten.
Harmi että tajusin sen vasta näin myöhään.


Vitun vittu, tästähän piti tulla vakavasti otettava blogi.

hulvatonta.
ratkean riemusta.

ei oikeasti, tappakaa mut. Kaikki keinot sallittu.

Olen teidän omanne, rättinukke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti